Irlannissa asuminen ja työskentely

Kaikki huhut pitävät paikkansa: Irlanti on häikäisevä. Tämä Englannin ja Walesin rannikon vieressä sijaitseva pieni saari on luonnoltaan epätavallisen rikas ja maisemiltaan hämmästyttävän monimuotoinen. Maata täplittävät...

Irlanti

Kaikki huhut pitävät paikkansa: Irlanti on häikäisevä. Tämä Englannin ja Walesin rannikon vieressä sijaitseva pieni saari on luonnoltaan epätavallisen rikas ja maisemiltaan hämmästyttävän monimuotoinen. Maata täplittävät järvet ja suomaat, kumpuilevat vihreät kukkulat sekä majesteettiset vuoret, joita kaikkea ympäri dramaattinen rannikko. Kullakin alueella on myös oma luonteensa, kulttuurinsa ja murteensa, mitkä todistavat saaren rikkaudesta ja monimuotoisuudesta kaikilla osa-alueilla.

Tämä maa on noussut yhdeksi Euroopan menestystarinoista. Viimeaikainen talouskasvu ja erinomaiset elinolosuhteet ovat houkutelleet niin monikansallisia yrityksiä kuin ekspatriaatteja. Lisäksi väestön hurmaava luonne on seikka, jota on syytä arvostaa – maan todellisen hengen oppii tuntemaan parhaiten puhumalla maan asukkaiden kanssa. Monet kuvailevatkin Irlantia hyvin sydämelliseksi maaksi. Céad míle fáilte!

Dublin

Dublin, Irlannin pääkaupunki

Irlannissa asuminen

Perustietoa Irlannista

  • Sää: Irlannissa sää on yleensä kostea ja leuto. Kesällä päivälämpötila vaihtelee yleensä noin 10-20 asteen välillä. Irlantilaiset talvet eivät ole liian kylmiä. Talvi saattaa mennä ohi ilman lunta tai hyvin vähälumisena, mutta kuten irlantilaisten kesienkin kohdalla, mikään ei ole varmaa!
  • Asukasluku: noin 5 miljoonaa asukasta.
  • Historia: Irlannin historia on pitkä ja melko monimutkainen. Ensin maan valtasivat keltit ja viikingit, ja 1500-luvun alkupuolella ollessaan Englannin vallan alla maasta tuli protestanttinen maa, suuren osan väestöstä ollessa edelleen katolisia. Vuonna 1801 maasta tuli osta Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Tämä sai Irlannin itsenäisyyttä ajaneen massaliikkeen liikkeelle, päättyen itsenäisyyssotaan 1900-luvun alkupuolella. Tästä seurasi saaren jakautuminen ja Irlannin vapaavaltion syntyminen vuonna 1922 Brittiläisen imperiumin sisällä. Vuonna 1948 suurin osa Irlannista kuitenkin itsenäistyi omaksi valtiokseen, kuutta protestanttimaakuntaa lukuun ottamatta (jotka nykyään tunnetaan Pohjois-Irlantina).

Tiesitkö?

  • Irlantia kutsutaan myös nimellä “Emerald Isle” saaren loistokkaan vihreyden vuoksi. Yli 30 % väestöstä asuu maaseudulla, mikä on enemmän kuin EU:n keskiarvo, joka on 27 %.
  • Pyhä Patrick ei ollut irlantilainen. Hän syntyi Walesissä noin vuonna 386 jKr. ja joutui irlantilaisten vangitsemaksi. Tämän jälkeen hänet myytiin orjaksi, joka työskenteli paimenena. Myöhemmin hän palasi Irlantiin lähetyssaarnaajana ja auttoi levittämään kristinuskoa.
  • Irlanti on ainoa maa maailmassa, jolla on soitin kansallisena symbolinaan: harppu.
  • Usein sanotaan, että Irlannissa on enemmän neliapiloita kuin missään muualla. Tähän pohjautuu myös englanninkielinen sanonta "the luck of the Irish." Neliapilan lehtien sanotaan edustavat uskoa, toivoa, rakkautta ja onnea.

Majoittuminen Irlannissa

Sopivan asuinpaikan löytäminen on ensimmäinen asia, josta sinun pitää huolehtia allekirjoitettuasi työsopimuksesi. Asuntojen hinnat ovat kuitenkin olleet nousussa Irlannissa, erityisesti suurimmissa kaupungeissa, joten tarjontaa on vähän vastaamaan asuntojen suureen kysyntään maassa. Tämän vuoksi voi olla haastavaa löytää paikka, joka täyttää kaikki vaatimuksesi. Suosittelemme harkitsemaan aluksi lyhytaikaisempaa asuinpaikkaa, jolloin saat aikaa asettautua uuteen kaupunkiin, ja kun tunnet alueen paremmin, voit etsiä paikan, jossa oikeasti haluat asua. 

*Vinkki: muista, että Irlannissa vuokra-asunnoista käytetään usein nimitystä "lettings", joten kannattaa totutella tähän uuteen sanaan!

Koska monet ulkomailta muuttavat sijoittuvat Dubliniin tai Corkiin, missä suurin osa avoimista töistä sijaitsee, lienee asianmukaista tutustua hieman näiden kaupunkien asuntovaihtoehtoihin:

  • Dublin: kaupunki jakautuu 24 postipiiriin. Historiallisesti paikalliset ovat suosineet kaupungin eteläosia, mutta myös pohjoisessa on kauniita ja erinomaisia asuinalueita, kuten Smithfield, Clontarf sekä Howth, joissa asunnot ovat hieman halvempia. Dublin 1 ja 2 ovat kaupungin keskusta-alueet, joista löydät kaiken tarvittavan. Jos asut mieluummin hieman kauempana keskustan äänistä, käteviä vaihtoehtoja on monia: Dublin 3, 4, 6, 7 tai 8. Myös nämä alueet voivat täyttää kaikki vaatimuksesi, sillä tarjolla on sadoittain baareja, ravintoloita ja supermarketteja! Ei liene yllätys, että Dublin on yksi maan kalleimmista alueista vuokrien suhteen. Keskimääräinen vuokra South County Dublinissa on 2 156 € kuussa, seuraavana on South Dublin City 2 094 € summalla kuussa, Central Dublin keskimäärin 2 106 € kuussa ja North Dublin City 1 847 € kuussa.
  • Cork: suurin osa väestä asuu omakotitaloissa Corkissa. Kaupungin keskusta on eräänlainen miniversio San Franciscosta, jossa kadut nousevat ja laskevat. Elysian Towerin lähistöllä olevia asuntoja pidetään trendikkäinä ja ne houkuttelevat nuoria ammattilaisia. Douglasin alue on kallis ja enemmän varakkaan väestön alue, joka sijaitsee kaupungin eteläosissa ja omaa mahtavan valikoiman kauppoja, pubeja ja ravintoloita. Cobh ja Kinsale ovat rentoja ja nättejä merenranta-alueita Corkissa, jotka soveltuvat ihanteellisesti luonnosta sekä vilkkaan merenrantakylän vilinästä nauttiville ihmisille. Corkin kaupungin keskimääräiset vuokrat ovat Irlannin toiseksi korkeimmat, noin 1 252 € kuussa.

Aina kun olet muuttamassa, aloita asunnon metsästäminen Irlannissa selaamalla suosittuja portaaleja, kuten Daft.ie, Rent.ie tai Myhome.ie, tai käymällä läpi erilaisia Facebook-ryhmiä. Kiinteistönvälittäjät ovat toinen tapa etsiä asuinpaikkaa Irlannissa, mutta toisin kuin muissa maissa, Irlannissa vuokraaja joutuu usein maksumieheksi vuokranantajan sijaan. Palkkio vastaa yleensä yhden kuukauden vuokraa. Koska vuokrahinnat voivat olla suhteellisen korkeita joillakin alueilla, kannattaa harkita asunnon jakamista (tämä on myös täydellinen tapa tavata uusia ystäviä!). Asiaan liittyviä sivustoja on runsaasti, mutta muutamia suosituimpia ovat Roomster.com ja roomigo.io.

Mahdollisena vuokralaisena saatat joutua todistamaan, että sinulla on varaa maksaa vuokra (voit esittää tiliotteen), ja välittäjä tai vuokranantaja voi tarkistaa taustasi ja luottotietosi. Tämä on vakiotoimenpide, josta ei tarvitse olla huolissaan!

Mitä tulee vuokrasopimuksiin, on niiden pituus Irlannissa yleensä 6 tai 12 kuukautta, vaikkakaan lainsäädännössä ei ole määritettyä kestoa. Kumpikaan osapuoli ei voi päättää vuokrasopimusta ennen määräaikaisen jakson päättymistä. Joudut myös todennäköisesti maksamaan vuokratakuun ensimmäisen vuokran yhteydessä. Tämä voi vaihdella yhden kuukauden vuokrasta aina kolmen kuukauden vuokraan. Sopimus määrittää myös, mitä kuluja vuokraan sisältyy ja mitä kuluja joudut maksamaan itse.

Cork

Irlannin toiseksi suurin kaupunki Cork

 

Vapaa-ajan viettäminen

Irlannissa voi nauttia monista erilaisista ympäristöistä ja aktiviteeteista. Kulunut klisee siitä, että jokaiselle on tarjolla jotakin, todella pitää paikkansa. Jos pidät kaupunkiretkistä, aktiviteeteista meren rannalla tai olet mieluiten kauniin luonnon keskellä, täältä löydät kaiken tarvitsemasi. Jos et tiedä mistä aloittaisin, tässä lista tärkeimmistä kohteista, joihin tutustua saavuttuasi maahan.

 

Cliffs of Moherin rantakalliot ja Ring of Kerry

Noin puolentoista tunnin automatkan päässä Galwaystä sijaitsevat Cliffs of Moherin rantakalliot, jotka ovat yksi Irlannin kuuluisimpia nähtävyyksiä ja UNESCO Global Geopark -nimikkeen saanut alue. Kalliot ulottuvat 8 kilometrin matkalle länsirannikolla ja kohoavat 214 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle (korkein kohta on O’Brien’s Tower). Voit kävellä polkua pitkin ja kokea luonnon voiman mahtavimmillaan – näitä häikäiseviä maisemia on vaikea kuvailla sanoin, varsinkaan auringonlaskun ja auringonnousun aikaan.

Kolmen tunnin ajomatkan myötä voit myös käydä Ring of Kerry -alueella, joka on häikäisevän kaunis luonnonalue urheilusta ja historiasta innostuneille: pyöräilyä, ratsastusta ja jopa vesiurheilua yhdistettynä rautakaudelta peräisin oleviin Ogham Stones -linnakkeisiin ja muinaisiin luostareihin.

*Vinkki: onko sinulla viikko vapaata? Lähde kiertämään Wild Atlantic Way -reitti, joka on vaikuttava 2 500 km rannikkoreitti saaren tällä reunalla.

 

Newgrange, County Meath

Newgrange, Irlannin kuuluisin esihistoriallinen monumentti, on Egyptin pyramidejakin vanhempi kiehtova nähtävyys. Sen huomattavin piirre on käytävän suun yllä oleva kattolaatikko, joka on linjassa nousevan auringon kanssa talvipäivänseisauksena, jolloin haudan kammio täyttyy auringonvalosta! Keskellä olevassa alttarissa on monimutkaisia kivipinoja, jotka nousevat aina 19 metrin korkeuteen. Tämä on ehdottomasti näkemisen arvoinen.

 

Grafton Street - Dublin

Grafton Street on täynnä elämää. Se on Dublinin todellinen ostosparatiisi, jossa viihdettä on tarjolla kaikkialla. Tarjolla on lukemattomia paikkoja, joihin voit piipahtaa nauttimaan pääkaupungissa suosioon nousseesta kahvilakulttuurista (jos haluat hemmotella itseäsi legendaarisella irlantilaisella aamiaisella, on Bewley’s Grafton Street Café siihen oikea paikka). Säästä aikaa myöhemmälle, jotta voit vaeltaa lukuisilla kujilla ja kapeilla kaduilla ja nähdä pääkaupungin pienimmätkin nurkat, joita piirittävät katusoittajat, kukkamyyjät ja performanssitaiteilijat.

 

Linnoja, linnoja ja linnoja

Irlannissa ei pääse pitkälle ilman, että silmään ottaa linna – maassa on yli 30 000 linnaa! Vaikka on mahdotonta nähdä ne kaikki, osa näistä on ansainnut asemansa “parhaimmistona” ja kannattaa ehdottomasti laittaa käytävien kohteiden listalle. Esimerkiksi Irlannin kuuluisin linna, Blarney Castle, on keskiaikainen linnake, jonne vierailijat tulevat suutelemaan kuuluisaa Blarney Stone -kiveä ”saadakseen kaunopuheisuuden lahjan”. Muita visiitin arvoisia ovat Roch of Cashel, King John’s Castle, Cahir Castle ja Dunquaire Castle.

 

Corkin English Market ja irlantilainen ruokakulttuuri

1700-luvun lopulta lähtien tämä eriskummallinen tori Corkissa on pitänyt erityistä paikkaa paikallisten sydämissä: sieltä löytyvät parhaat paikallistuotteet, kuten artisaanileipää, juustoja tuoreita mereneläviä ja lihaa… Se on mahtava aloituspaikka, jos haluat kokeilla aidon irlantilaisen ruoan tekemistä. Lammasmuhennos (resepti 1800-luvulta), soodaleipä (joka on todella pehmeää), white pudding -liharuoka (joka on ehdoton osa irlantilaista aamiaista) tai colcannon (joka esiintyy lukuisissa irlantilaisissa ennustusperinteissä) ovat muutamia esimerkkejä ihanista ruoista. Nämä kaikki ovat osa saaren historiaa ja perinteitä ja maistuvat uskomattoman herkulliselta!

Jos haluat viipyä torilla hieman pidempään, yläkerrassa on mukavia nurkkia ja kahviloita, joista voit tarkkailla väkijoukkoa samalla, kun pidät pienen tauon ja nautit Irish Coffeen tai kenties Guinness-tuopin! Kahvilakulttuuri valtaa alaa Irlannissa, ja kahviloista on tulossa paikkoja, joissa tavataan ystäviä tai yksinkertaisesti tehdään töitä tai luetaan kirjaa!

 

Pyhän Patrickin päivä

Irlannissa pidetään mahtavat juhlat aina 17. maaliskuuta. Legendan mukaan Pyhä Patrick ajoi kaikki käärmeet maasta pois. Riippumatta siitä, uskotko legendaan vai et, on tämä vuoden suurin juhla, jossa kaikki ovat irlantilaisia. Väki pukeutuu vihreään ja täyttää vaatteet ja kadut neliapiloilla nauttien konserteista, juhlista ja paraateista. Jos aiot muuttaa asumaan Irlantiin, tätä et voi jättää väliin! 

     Cliffs of Moher

Jättiläisten pengertie (Giants Causeway)                   Moherin kallioita

 

Irlannissa asumisen kustannukset

Ulkomailta muuttavat saavat yleensä hyvää palkkaa työstään Irlannissa, mikä mahdollistaa korkean elämänlaadun. Tämän vuoksi saat myös huomata, että elämisen kustannukset ovat tässä maassa kohtuulliset, mutta riippuvat tietenkin aina siitä kaupungista, johon olet muuttamassa (Dublin on kallein paikka asua), omista tarpeistasi sekä valitsemastasi elämäntavasta.

Yleisesti ottaen Irlanti ei ole yhtä kallis paikka asua kuin muut Euroopan maat, kuten Iso-Britannia tai Ruotsi. Muista kuitenkin aina, että kyseessä on saarivaltio, mikä tarkoittaa, että useimmat tavarat on tuotava muualta, ja siksi hinnat voivat olla korkeammat.

 

Liikenne ja julkiset kulkuneuvot

Irlannin suurempien kaupunkien välillä on suhteellisen helppoa matkustaa julkisilla kulkuvälineillä. Kaikki julkinen liikenne kulkee tässä maassa maan yläpuolella, joten kyseessä on ihanteellinen tapa liikkua ja nähdä samalla kaikki, mitä tällä maalla on tarjota.

Pitkän matkan linja-autopalveluista vastaa Bus Éireann, joka tarjoaa myös paikallisliikenteen palveluita Corkissa, Galwayssä, Limerickissä ja Waterfordissa. Tarjolla on myös pikavuoroja, jotka kulkevat suoraan suuresta kaupungista toiseen, pysähtyen vain rajallisessa määrässä paikkoja. Huomaa, että korkeasesongin ulkopuolella palveluita on rajoitettu ja jotkut reitit katoavat kokonaan. Hinnat ovat samat kaikille istumapaikoille. Esimerkiksi meno-paluulippu Dublinista Corkiin voi maksaa 27 € ja Dublinista Galwayn keskustaan 22 €.

Pieniin kaupunkeihin ja kaukaisiin kyliin kulkee yleensä kuitenkin vain yksi tai kaksi bussivuoroa viikossa TFI Local Linkin hoitamana, yleensä toripäivinä. Tämän vuoksi auton vuokraaminen tai ostaminen on todennäköisesti paras tapa tutkailla Irlannin maaseutua, vaikka liikenteen määrä onkin kasvanut jatkuvasti pääteillä. Maaseutureiteillä voit varautua hitaisiin maatalouskoneisiin ja tielle yhtäkkiä hyppääviin villieläimiin. Naapurisaarensa tavoin Irlannissa ajetaan vasemmalla puolella. Irlantilaisia kuljettajia pidetään kohteliaina ja yleisesti ottaen huomaavaisina. Jos siis olet tottunut ajamaan oikealla ja tunnet olosi hieman epävarmaksi, pidä vain mielessäsi se perusedellytys, että pysyt aina vasemmalla.

Mitä tulee junalla matkustamiseen, Irish Railin junat ovat yleensä luotettavia, hinnaltaan kohtuullisia ja mukavia. Kaikkiin tärkeimpiin kaupunkeihin pääsee helposti Dublinista, vaikkakin maakunnissa sijaitsevien kaupunkien välillä palvelu voi olla epäsuoraa. Esimerkiksi päästäksesi Cork Cityyn Wexfordista, sinun täytyy kulkea Limerick Junctionin kautta. Parhaat tarjoukset ovat saatavilla verkossa, kun teet varauksen vähintään viikkoa etukäteen. Voit säästä vieläkin enemmän käyttämällä TFI Leap Card -korttia, jota voi käyttää tietyillä asemilla Dublinissa sekä pääkaupungista muihin kaupunkeihin kuljettaessa.

Kuvankauniit alueet ovat erityisen nautinnollisia polkupyörällä liikkuen, vaikkakin saatat joutua ostamaan oman pyörän, sillä vuokraamot ovat kadonneet maaseutualueilta. Jos haluat matkustaa nopeasti Dublinista reuna-alueille, kannattaa harkita myös saatavilla olevia sisämaan lentoja. Kaudesta ja kysynnästä riippuen hinnat ovat yhden matkan osalta noin 20 – 90 €.

Cobh County      Dublin

Cobh County                                                                       Dublin

 

Iirin kielen opetteleminen?

Vaikka englanti on Irlannissa puhutuin kieli, useimpien ilmoittaessa sen ensimmäiseksi kielekseen, virallinen kieli on iiri. Kieli näkyy kaikissa virallisissa viranomaisten asiakirjoissa sekä julkisessa liikenteessä, kylteissä ja julkisissa rakennuksissa. Monilla, myös paikallisilla, on edelleen vaikeuksia käydä yksinkertaista keskustelua iiriksi, sillä kieli on todella erilainen muihin verrattuna. Voi kuitenkin olla hauskaa ja hyödyllistä opetella kourallinen yleisiä sanoja ja irlantilaisia tervehdyksiä:

  • Hei - Dia duit. (kirjaimellisesti “Jumala olkoon kanssasi")
  • Mitä kuuluu? - Conas atá tú?
  • Mikä on nimesi? - Cad es ainm duit?
  • Kiitos - Go raibh maith agat

 

Irlannissa työskentely

Maailmanlaajuisen laman aikana vuonna 2008 niin ekspatriaateilla kuin irlantilaisilla oli vaikeuksia löytää töitä tässä maassa. Onneksi työmarkkinat toipuivat ennätysajassa ja tällä hetkellä talouskasvu on kelvollisella tasolla ja työttömyys vähäistä (noin 7-8 % syyskuussa 2021). Monilla monikansallisilla yrityksillä on Euroopan konttorinsa täällä, joten maa on kansainvälinen keskus ja osa Euroopan piilaaksoa. Lisäksi Irlannissa ekspatriaattien palkkaamista tietyillä aloilla pidetään strategisesti hyödyllisenä, kun huomioidaan osaamisvajeet useilla aloilla (tarjolla olevien töiden ja mahdollisuuksien monipuolisuus todellakin houkuttaa heitä, jotka haluavat elää ja työskennellä ulkomailla):

  • Teknologia-ala / Start-up-markkinat: Kun Googlen, Applen ja Facebookin kaltaiset yritysjätit perustivat toimipisteensä Irlantiin, on kyseessä yksi Euroopan parhaista teknologiakeskuksista. Muita olennaisia työnantajia ovat PayPal, LinkedIn, Amazon ja HubSpot. Näiden suurempien yritysten ohella Irlannin start-up-markkinat ovat myös kukoistavat. Irlanti on yksi yrittäjien kannalta houkuttavimmista maista, sillä tarjolla on tukiohjelmia, pienet verot sekä yksinkertainen prosessi, jolla yritys perustetaan. Markkinoilla on paljon tarjottavaa nuorille kyvyille sekä aloittelijoille ja liikealan konkareille!
  • Rahoituspalvelut: Irlannin kansainvälisten rahoituspalveluiden sektori on jykevä ja sen erityisiä vahvuuksia ovat varojen hallinnointi ja vakuutukset. Start-up-markkinat ovat mukana myös tällä alalla rahoitusteknologiasektorin synnyn myötä. Kirjanpidon ja sisäisen valvonnan aloilla on jatkuvasti kysyntää monikielisille ammattilaisille.
  • Yritys-/ulkoistamispalvelut: Irlannin pitkä historia puhelinpalvelukeskusten parissa, sen asema maailmanlaajuisena teknologiakeskuksena sekä sen erittäin palvelualtis asiakaskokemusjärjestelmä asettavat sen aallonharjalle nopeasti muuntuvalla liiketoimintaprosessien alihankinnan (BPO) ja maailmanlaajuisten yrityspalveluiden sektorilla. Tällä alalla monikielisten työnhakijoiden mahdollisuudet ovat rajattomat – asiakaspalvelusta ja teknisestä tuesta vahingonkorvaushakemusten käsittelyyn, ennakkomyyntiin sekä myynnin toiminnoista sosiaalisen median hallinnointiin.

 

Työympäristö ja -kulttuuri

Vaikka tulet todennäköisimmin työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä, on tiettyjä seikkoja, joista on hyvin tärkeää olla tietoinen irlantilaisen liiketoimintakulttuurin osalta. Yleisesti ottaen rehellisyys, yhteistyö ja pidettävyys vievät pitkälle luottamuksen muodostumisessa työympäristössä. Kommunikaatio on elintärkeää, ja ilmapiiri on suhteellisen sydämellinen ja ystävällinen – kaikki työtoverit ovat irlantilaisessa yrityksessä yleensä avoimia, rentoja ja nöyriä toisilleen puhuessaan. Muita erityisesti huomioitavia seikkoja työkulttuurin suhteen ovat:

  • Täsmällisyys: Vaikka irlantilaiset eivät ole ajan suhteen kulttuurillisesti yhtä tarkkoja kuin muut Euroopan maat, pitäisi ekspatriaattien aina pyrkiä olemaan ajoissa työpaikalla. Tästä huolimatta sinun pitäisi myös antaa irlantilaisille työtovereillesi pelivaraa asian suhteen heitä odotellessasi. Irlantilaisten rento suhtautuminen aikaan ulottuu myös neuvotteluihin ja määräaikoihin, joten päätösten teko voi olla hidasta.
  • Tapaamiset: Tapaamiset ovat yleensä avoimia, epämuodollisia ja rentoja. Vaikka tapaamisella olisi esityslista, sitä ei hyvin todennäköisesti noudateta tiukasti. Tapaamisia voidaan pitää kahvilassa, pubissa tai ravintolassa, ja niihin suhtaudutaan ennemminkin keskustelutilaisuutena kuin paikkana päätösten teolle.
  • Hierarkia: Irlantilainen yrityskulttuuri on hierarkkinen, mutta myös rento. Alemmassa asemassa olevien pitäisi uskaltaa kertoa mielipiteensä johdolla aina tarvittaessa!
  • Pukeutumiskoodi: Kuten useimmissa tilanteissa, kannattaa aloittaa muodollisemmalla pukeutumisella ja myötäillä kollegoiden pukukoodia. Yleisesti ottaen pukeutumiskoodi irlantilaisissa yrityksissä on vaatimaton ja konservatiivinen. Kansainvälisissä ympäristöissä pukukoodi on yleensä suhteellisen epämuodollinen, mutta kuitenkin järjen rajoissa - vältä vaatteita, joita käyttäisit metsäretkellä tai grillijuhlissa!
  • Huumori: Vitsit ovat osa työpaikkakulttuuria. Irlantilaiset tunnetaan hyvästä huumorintajustaan ja he odottavat sitä myös kollegoiltaan. Pidä siis hauskaa, tuo esiin myös oma huumorintajusi ja voit jopa vitsailla takaisin!
  • Tervehdykset ja henkilökohtainen tila: Kunnioita toisten henkilökohtaista tilaa ja pidä käsivarren mittainen etäisyys toisiin puhuessasi jonkun kanssa Irlannissa. Kättelyä lukuun ottamatta irlantilaiset välttävät fyysistä kontaktia, mutta säilyttävät katsekontaktin.

Viimeiseksi mainittakoon, että vaikka tämä on yleistä myös joissakin pohjoismaissa, on joillakin irlantilaisilla tapana vetää nopeasti henkeä sisään samalla, kun he sanovat keskustelun aikana “yes”. Tämä voi tuntua oudolta monen eurooppalaisen mielestä, joten älä häkelly, jos joku päästää tällaisia ääniä - se kertoo vain siitä, että hän on kanssasi samaa mieltä!

 

Työsuhteen ehdot

Irlannissa keskimääräisen työviikon pituus ei voi ylittää 48 tuntia. Tämä ei tarkoita, ettet koskaan voisi työskennellä enemmän kuin 48 tuntia viikossa, vaan että keskimääräinen työaika viikossa ei saisi ylittää 48 tunnin määrää 4 kuukauden ajanjaksolla. Jos työskentelet sunnuntaisin, saatat olla oikeutettu lisäetuihin, kuten lisäpalkkaan tai palkalliseen vapaaseen. Lakisääteistä oikeutta saada palkkaa lisätunneista ei ole.

Jos aiot tehdä vuorotyötä, työnantajasi pitäisi kertoa sinulle työvuorojen alkamis- ja loppumisajat vähintään 24 tuntia ennen ensimmäistä työpäivää; ilmoittaa työajat kullekin päivälle vähintään 24 tuntia ennen työn alkamista, sekä ilmoittaa viimeistään 24 tuntia ennen siitä, jos sinun tarvitsee tehdä lisätunteja. Odottamattomissa tapauksissa sinua voidaan kuitenkin pyytää töihin alle 24 tunnin varoitusajalla (jos esimerkiksi kollegasi sairastuu).

Sinulla on lakisääteinen oikeus saada 4 viikkoa palkallista vuosilomaa vuodessa, jos työskentelet kokopäiväisesti. Jotkut yritykset saattavat kuitenkin antaa työntekijöilleen enemmän kuin 20 lomapäivää vuodessa. Tämä tarkennetaan työsopimuksessa. Lisäksi, jos olet työskennellyt vähintään 8 kuukautta, olet oikeutettu kahden viikon katkeamattomaan vuosilomajaksoon.

Irlannin luonto

Irlannin luonto

 

Irtisanoutuminen

Yleensä työsopimuksessa määritellään, kuinka pitkä irtisanomisaika sinulla tai työnantajallasi on. Jos tätä ei kuitenkaan lue sopimuksessa, lakisääteinen vähimmäisaika irtisanoutumiselle (eli lyhin aika, joka irlantilaisen lainsäädännön mukaan on pakko antaa) on yksi viikko.

*Sinun ei tarvitse noudattaa irtisanoutumisaikaa, jos olet työskennellyt yrityksessä alle 13 viikkoa.

Jos työnantajasi on se osapuoli, joka on päättämässä sopimusta, vaadittu irtisanomisaika riippuu siitä, kuinka pitkään olet ollut yrityksen palveluksessa:

Työsuhteen pituus

Irtisanomisajan vähimmäispituus

13 viikkoa – 2 vuotta

1 viikko

2-5 vuotta

2 viikkoa

5 –10 vuotta

4 viikkoa

10-15 vuotta

6 viikkoa

Yli 15 vuotta

8 viikkoa

Verot ja palkka

Kansallinen minimipalkka Irlannissa on ollut 10,20 € tunnissa 1. tammikuuta, 2021 lähtien. Muutaman viime vuoden aikana palkat ovat nousseet Irlannissa 5-7 % vuosittain, ja keskimääräinen vuosipalkka kokoaikaisella työntekijällä on ollut noin 35 000 €. Kun huomioidaan elämiskustannukset, palkka on kelvollinen siihen, että et joudu murehtimaan kuluista liiaksi ja voit nauttia seikkailustasi ulkomailla!

Työnantajasi vähentää verot työstäsi ansaitsemistasi tuloista Revenuen, eli verotuksesta vastaavan irlantilaisen viranomaisen puolesta. Tätä kutsutaan Pay As You Earn (PAYE) -malliksi, ja vähennettävien verojen määrä riippuu palkastasi ja henkilökohtaisista olosuhteistasi:

 

20 % seuraavaan summaan saakka:

40 %

Yksineläjä

35 300 €

saldo

Avioliitossa/rekisteröidyssä parisuhteessa elävät, yksi tulo

44 300 €

saldo

Avioliitossa/rekisteröidyssä parisuhteessa elävät, kaksi tuloa

Korkeintaan 70 600 €

(lisäys rajoitettu toisen tulon määrään)

saldo

Yhden vanhemman perhe

39 300 €

saldo

Kaikki PAYE-veronmaksajat ovat myös oikeutettuja verohyvitykseen, joka tunnetaan nimellä Employee Tax Credit (työntekijän verohyvitys). Vuonna 2021 tämä oli arvoltaan 1 650 €. Verohyvitykset pienentävät maksettavien verojen määrää.

Tuloihisi kohdistuu myös toinen vero, joka kulkee nimellä “Universal Social Charge (USC; yleinen sosiaaliturvamaksu)”. Se veloitetaan bruttotuloista ennen eläkemaksuja (PRSI, maksetaan sosiaaliturvarahastoon, suuruus 8,8 %):

Prosentti

Tulot

0,5 %

korkeintaan 12 012 €

2 %

12 012,01 – 20 687 €

4,5 %

20 687 – 70 044 €

8 %

70 044,01 € ja enemmän

11 %

Itsenäisen ammatinharjoittajan tulot yli 100 000 €

Kun sinut on rekisteröity maahan kokonaisuudessaan (katso lisätietoja “Irlantiin saapuminen” -osiosta), saat verohyvitystodistuksen, josta näkyvät tuloihisi sovellettavat veroprosentit sekä verohyvitykset, joihin olet oikeutettu. Työnantajasi saa “Revenue Payroll Notification (RPN)” -asiakirjan, joka sisältää tämän todistuksen, jotta yritys voiva vähentää verot oikein.

Verkostoituminen

Kuten mainitsimme, irlantilainen kulttuuri on ystävällinen ja kutsuva, mikä luo suosiollisen ympäristön oman ammatillisen verkoston rakentamiselle ja uramahdollisuuksien parantamiselle. Suhteet ovat Irlannissa tärkeitä, joten ihmisille puhuminen, tapahtumiin osallistuminen ja hyvien välien luominen ovat elintärkeitä. Kun käyt verkostoitumistapahtumissa, yritä olla sosiaalinen ja vältä varautuneisuutta, sillä se voi karkottaa joitakin ihmisiä. Mahdollisia tapahtumia löydät Internationsista, jolla on aktiiviset ryhmät sekä Corkissa ja Dublinissa, sekä myös eventbritesta, josta näkyvät senhetkiset tapahtumat (niin vapaa-aikaan kuin työhön liittyvät) koko maassa. Nämä tapahtumat ovat erinomainen tapa tavata muita ulkomailta muuttaneita sekä paikallisia, jotka voivat auttaa sinua asettumaan maahan, antaa neuvoja hyvien toimintatapojen suhteen alallasi sekä lisätä tietämystäsi!

*Vinkki: naishakijoiden apuna on Network Ireland, joka tukee maassa olevien naisten ammatti- ja henkilökohtaista kehitystä ja tarjoaa mentorointia, tapahtumia ja konferensseja.

Irlantiin saapuminen

Koska Irlanti on osa Euroopan unionia, eurooppalaisten työnhakijoiden ei ole vaikea muuttaa asumaan kyseiseen maahan. Sinun ei tarvitse rekisteröityä paikallisella maahanmuuttotoimistolla, etkä tarvitse asukaskorttia voidaksesi asua täällä. Muista kuitenkin, että Irlanti ei kuulu Schengen-alueeseen. Tämä tarkoittaa, että sinun on esitettävä passisi tai kansallinen henkilökorttisi, jos saavut Irlantiin Schengen-alueelta.

Kun saavut Irlantiin, sinun tarvitsee hankkia itsellesi Personal Public Service Number (PPSN, henkilökohtainen julkispalvelunumero). Tämä numero on ainutlaatuinen tunnistenumero, jonka avulla voit käyttää sosiaalietuuksia sekä julkisia palveluita ja tietoja Irlannissa. PPS-numero on aina pituudeltaan 7 numeroa, jota seuraa yksi tai kaksi kirjainta. Saadaksesi tunnuksen, sinun pitää vierailla valtion virastossa tai hakea tunnusta verkossa osoitteessa mywelfare.ie seuraavien asiakirjojen avulla:

  • Voimassa oleva passi tai kansallinen henkilökortti
  • Työtarjous työnantajaltasi, joka vahvistaa sen, milloin työsi alkaa tai alkoi. Tämän kirjeen pitäisi olla yrityksen omalla paperilla ja sisältää työnantajan yhteystiedot sekä työnantajan/yrityksen rekisteritunnuksen.
  • Tosite osoitteesta: asiakirjassa (hyödykelasku, vuokrasopimus...) pitää näkyä nimesi ja osoitteesi, eikä asiakirja saa olla 3 kuukautta vanhempi.

Lisäksi, jos työskentelet Irlannissa ensimmäistä kertaa, sinun pitää rekisteröityä verorekisteriin. Tämä kannattaa tehdä mahdollisimman pian, jotta työnantaja saa Revenue Payroll Notification (RPN) -ilmoituksen ennen ensimmäistä palkanmaksupäivää. Muutoin tuloihisi kohdistuva veroprosentti on korkeampi, ns. “hätävero”. 

Uuden työnantajasi pitää vähentää palkastasi verot niin sanotun “PAYE”-järjestelmän mukaisesti. Varmistaaksesi, että veroasiasi hoidetaan asianmukaisesti heti alusta lähtien, ja että työnantajasi vähentää palkastasi oikean määrän veroa, sinun pitäisi tehdä kaksi asiaa:

  • Ilmoittaa työnantajallesi Personal Public Service Number (PPSN) -tunnuksesi
  • Rekisteröityä myAccount-palveluun Revenuen sivustolla. Kun olet saanut myAccount-salasanan, voit rekisteröityä uuteen työhösi. Tämä tapahtuu painamalla myAccountin “PAYE Services” -osiossa linkkiä “Update job or pension details”.

Galway

Galway

Sairausvakuutus Irlannissa

Irlannin julkinen terveydenhoitojärjestelmä on erinomainen ja sen toiminnasta vastaa Health Service Executive (HSE). Oikeus terveyspalveluiden käyttöön maassa perustuu pääasiassa asukkuuteen ja resursseihin, ei siihen, oletko maksanut veroja tai palkkaan liittyviä sosiaaliturvamaksuja (PRSI). Kansalaisuudesta riippumatta jokaisella, jonka HSE katsoo yleisesti ottaen asuvan Irlannissa, on oikeus terveydenhoitopalveluihin. Todistaaksesi heti Irlantiin saavuttuasi, että asut Irlannissa pääsääntöisesti, sinun on esitettävä HSE:lle työsopimus tai vuokrasopimus.

Julkinen terveydenhuolto kattaa Irlannissa erilaisia palveluita yleislääkärikäynneistä ensiapupalveluihin, odottavien äitien hoitoon, sairaalassa yöpymisiin ja paljon muuta. Terveydenhuoltojärjestelmä jakautuu kuitenkin kahteen eri kategoriaan. Kategoria 1 on terveydenhoitokortin omaaville ja kategoria 2 niille, joilla ei tätä korttia ole. Se, oletko oikeutettu saamaan terveydenhoitokortin, riippuu tuloistasi ja varallisuudestasi. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että kuulut kategoriaan 2. Tällöin erilaisiin lääkäripalveluihin liittyy erinäisiä maksuja:

  • Käynti yleislääkärillä maksaa noin 50 – 60 €. Jos yleislääkäri kirjoittaa sinulle lähetteen erikoislääkärille, kyseisen käynnin hinnaksi voi tulla jopa 120 €.
  • Käynti ensiavussa maksaa 100 €, yöpyminen sairaalassa 80 €.
  • Reseptilääkkeiden kuukausikatto on noin 140 €. Tämän ylittävät maksut korvataan.

*Vinkki: kun olet todistanut HSE:lle asuvasi Irlannissa, sinulla on oikeus valita ja rekisteröityä haluamallesi yleislääkärille alueellasi.

Kuitenkin lähes 40 %:lla Irlannissa asuvista on yksityinen sairausvakuutus, mikä on yksi korkeimmista luvuista Euroopan maissa. Vaikka julkinen terveydenhoitojärjestelmä on poikkeuksellisen laadukas, yksityisen terveydenhoidon suosio johtuu osittain julkisen järjestelmän kustannuksista niille, jotka eivät kuulu kategoriaan 1. Yksityisellä puolella odotusajat ovat huomattavasti lyhyemmät, diagnostisissa menetelmissä hyödynnetään uudempaa tekniikkaa ja vakuutetuille on aina saatavilla hammaslääkärin, silmälääkärin ja korvalääkärin palveluita. Tämän vuoksi suosittelemme harkitsemaan kansainvälisen yksityisen vakuutuksen hankintaa, joka suojaa sinua myös Irlannissa.

Pankkitilin avaaminen

Tarvitset irlantilaisen pankkitilin, jotta voit saada palkkasi ja maksaa laskusi ja verosi. Kaikkien ekspatriaattien kannalta hyvä asia on, että pankkitilin avaaminen on Irlannissa suhteellisen yksinkertaista kaikille asukkaille.

Yleisin pankkitilityyppi Irlannissa on käyttötili, arkikäyttöön tarkoitettu tili, johon on liitetty debit-kortti. Voit myös halutessasi avata säästötilin, joka tarjoaa korkeamman koron pitkäaikaisille säästöille.

Valittavissa on runsaasti eri pankkeja. Kun tutustut valikoimaan, huomioi ainoastaan pankit, jotka ovat Irlannin keskuspankin valvomia. Tämä keskuspankki kuuluu Euroopan keskuspankkijärjestelmään. Muutamia esimerkkejä ovat Bank of Ireland (vanhin ja suurin pankki), Allied Irish Bank, Ulster Bank sekä KBC Bank Ireland.

Pyri löytämään paras tarjous näistä vaihtoehdoista. Pankit veloittavat yleensä ylläpitokuluja, jotka voivat olla vältettävissä kuukausittaisilla talletuksilla tai pitämällä tilin saldon tietyllä tasolla. Lisäksi monet pankit Irlannissa veloittavat pankin oman verkoston ulkopuolelle kuuluvien pankkiautomaattien käytöstä, joten varmista, että pankkisi automaatteja sijaitsee sinulle sopivilla paikoilla.

Kun tiedät, mikä pankki vastaa tarpeitasi parhaiten, soita paikalliseen konttoriin ja sovi tapaamisesta. Jotkut pankit Irlannissa mahdollistavat pankkitilin avaamisen verkossa, mutta tällöin joudut suorittamaan tarkemman varmennusprosessin. Jos olet jo itse maassa, on helpompaa käydä konttorissa ja avata tili henkilökohtaisesti. Useimmiten sinulla pitää olla mukanasi kolme asiakirjaa:

  • Passi
  • Todiste osoitteesta (vuokrasopimus tai hyödykelasku)
  • Työsopimus
  • *Jotkut pankit vaativat tekemään ensimmäisen talletuksen tilin avaamiseksi

Jos kaikki asiakirjasi ovat kunnossa, sinun pitäisi saada mukaasi tilinumerosi. Debit-korttisi saapuu postilla, ja useimmiten PIN-tunnus lähetetään erikseen. Saat sähköpostiisi lisäohjeet verkkopankin käyttöönotosta.  

Suurimmat syyt Irlantiin muuttamiselle

Irlanti on asuinpaikkana ihana maa – loputtomiin kauneutta ja villieläimiä sekä luontoa, vehreyttä ja hurmaavia kaupunkeja sekä ystävällisiä ja sydämellisiä ihmisiä. Tämä maa on vetänyt puoleensa myös yrityksiä ja ammattilaisia ympäri maailman yritysmyönteisen kulttuurinsa ansiosta2, minkä vuoksi se on noussut yhdeksi Euroopan nopeimmin kasvavista talouksista. Tämän seurauksena maasta on tullut huomattavasti monipuolisempi ja mukautuvaisempi, jolloin tuloksena on monikulttuurinen kansakunta!

Vaikka Irlannista ei löydy aurinkoisia hiekkarantoja, joista voisi nauttia ympäri vuoden, ei tämä maa kaipaa auringonpaistetta lämmittääkseen sydäntäsi. Pyhän Patrickin ja ilkikuristen haltijoiden maasta tulee nopeasti osa sinua vahvojen historiallisten ja kulttuuriperinteidensä myötä, joihin yhdistyvät nykyaikaiset ja kukoistavat työmarkkinat. Osaatko edes kuvitella, mitä tämä voisi tarkoittaa urallesi? Hae töitä Irlannista Workwiden kautta nyt!

Geokaun vuori

Geokaun vuori

Etsi asuntosi Irlanti

Evästeet

Workwide käyttää evästeitä toiminnallisuuden optimointiin. Jatkamalla sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.